hibiscus TunneElämää

Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen RAY:n tukema hanke Tunne-Elämää toteutettiin vuosina 2008-2011.
Hankkeessa paneuduttiin muistihäiriöiden ja masennuksen tunnistamiseen ja hoitoonohjausmallin kehittämiseen.
Myös muistioireisen läheisten ja omaishoitajan jaksaminen oli huomion kohteena.

Lisätiedot:
Minna Huhtamäki-Kuoppala
p. 0400 919 523

Muistioireiden takana tai ohessa saattaa vointiin ja toimintakykyyn olla vaikuttamassa mielialatekijät. Masennus voi peittää alleen muistioireet ja päinvastoin.

Puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa ja myös muisti- ja masennusoireiden tunnistaminen voi olla koulutetullekin henkilökunnalle haasteellista.

Muistineuvolan asiakkaiksi saattaa ohjautua henkilöitä, joilla ei ole muistiongelmaa, vaan depressio-oireita. Toisaalta muistisairaille voi sairauden jossain vaiheessa tulla oirekuvaan mukaan masennusoireet. Myös muistioireisen läheisten ja omaishoitajan uupumus voi tulla esiin masennuksena.

Hankkeessa tehtiin yleistä valistustyötä, tiedottamista, esitelmiä ja annettiin henkilökohtaista palveluneuvontaa. Lisäksi järjestettiin tilaisuuksia, ryhmiä ja oltiin mukana tempauksissa. Mm. muistisairaita hoitavien hoitokotien henkilökuntien kanssa käytiin läpi muisti- ja masennusasioita sekä käytösoireita, joista masennus kuuluu yleisimpiin muistisairaiden käytösoireisiin.

Alueen ihmisille on tarjottu tietoa masennuksesta ja muistisairauksista ja aivoterveyden edistämisestä sekä tietoa, miten hakeutua hoitopolulle joko muistihoitajan tai depressio-/psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle.
.

E-P:n Muistiyhdistyksestä saat neuvontaa, ohjausta, ja tiedotusta muistiin, muistisairauksiin, masennukseen ja mielialaan liittyen. Voit ottaa yhteyttä pohtiessasi muistisairaan mielialoja, omaishoitajan mielialan vaihteluita ja omaishoitajan jaksamista.

18.12.2024


hibiscus