Muista liikkua! -hanke on päättynyt 31.12.2010.
Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry on toteuttanut Muista liikkua! -hankkeen RAY:n tuella vuosina 2007-2010. Muista Liikkua! -hankkeen tavoitteena oli muistisairauksien ennaltaehkäisy ja sairastuneiden ja omaisten ohjaus toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja ergonomian ohjaamiseksi omaisille.
Hankkeessa kannustetiin liikkumiseen, sillä säännöllinen elämänaikainen liikunta ennaltaehkäisee muistisairauksia. Samalla pyrittiin puhumaan ja toimimaan myös muita kansansairauksia kuten sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, masennusta ja diabetesta ennaltaehkäisevästi.
Muista Liikkua! -hanke on ollut tiiviissä yhteistyössä Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskuksen kanssa. Hankkeessa luotiin toimintamallia sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoille sairastuneiden sekä omaisten ohjauksen perustaksi. Sen pohjaksi muodostui samaan aikaan Muistiliitto ry:ssä luotu Kuntoutusmalli ja monipuolinen yhteistyö sairaanhoitopiirin toimijoiden kanssa.

Lisätiedot Minna Huhtamäki-Kuoppala, p. 0400 919 523
Päiv. 18.12.2024